Asiaa koirankarvasta, LET’S TALK ABOUT DOG HAIR

KOIRIEN KARVANLÄHTÖ aika on jälleen pian käsillä. Moni kenties miettii kehräyttämistä. Kirjoitan hieman yleisesti keräämisestä sekä huomioitavista asioista.

Kaikille villoille on yhtenäistä: Hyvälaatusesta raaka-aineesta voi saada kaunista ja hyvää lankaa. Huonoista lähtökohdista hyväkään kehrääjä ei saa hyvää lankaa. Hyvistä raaka-aineista huono kehrääjä voi saada huonoa lankaa. Erilaisten kuitujen käsittelyn taito sekä kehräys kokemus auttavat siis asiakastakin saamaan rahoilleen kunnon vastineen. Mitä siis otat huomioon?

Koiran pohjavilla koirien karvanlaaduista on lämpimintä ja pehmeintä. Harjaa talteen pehmeältä tuntuva pohjavilla. Jätä häntä- housu- sekä päälikarvat laittamatta samaan laatikkoon pohjavillan kanssa. Häntä- housu- ja päälikarvat tuntuvat heti langassa kovalta ja pisteliäältä. Ennen kehräystä karvoja ei tarvitse pestä. Säilytä karvat paperipussissa tai pahvilaatikossa. EI MUOVIPUSSISSA! Muovipussissa säilytettynä rasva eltaantuu ja pidemmän ajan kuluttua karva haurastuu.

rasmus_ja_langat

Rasmus and yarn made by Sanski

Trimmatut/leikatut karvat. Karvan ominasuus on erilainen trimmatuilla/leikatuilla karvoilla. Jos koirasi olisi vaikka lapinkoira ja leikkaat siltä karvat lanka on kovaa ja pistelevää. Tällöin päälikarva sekoituu pohjavillaan eikä päälikarvaa saa eroteltua millään pois. Lisäksi leikkauksessa osa karvoista on jopa muutamasta millistä pariin senttin pituista. Nämä putoavat pois karstatessa, kehrätessä, kerratessa, pestessä ja kotonakin. Tällaisesta karvasta et voi ikinä saada niin hyvää ja pehmeää lankaa kuin harjatusta karvasta.
Muut trimmattavat koirarodut esim vesikoirat. Karvan vähimmäismitta kehräykseen on 4cm lyhyemmästä karvasta ei voi tehdä kunnon lankaa. Mitä pidempi yksi karva on sitä paremman lopputuloksen saat. Kun karva leikataan siihen jää aina terävä pinta. Pidemmässä karvassa terävä pää tulee harvemmin vastaan. Lyhyt karva ei sitoudu. Lyhyet karvat tippuvat pois, ja liian lyhyt karva ei kestä käytössäkään. Jos karvasta osa pitkää ja osa lyhyttä kehrääjä ei oikein tiedä ottaa kierteessä huomioon erilaisia asioita. Lyhyt karva vaatisi tiukemman kierteen kestääkseen lankana ja pitkässä karvassa tiukka kierre saa langan tuntumaan kovalta. Kun saat kehrääjältä valmiin langan kotiin varaudu, että lyhyttä karvaa varisee. Tämä lyhyt karva todennäköisesti myös pistelee housujen ja paidan lävitse. Lyhyen karvan variseminen loppuu aikanaan. Tällöin jäljelle jää yli 4cm mittainen kunnolla sitoutunut karva.

Trimmattua karvaa

Nypittävien koirarotujen karva on karvanlaaduista paksunta. Sen saa toki kehrättyä, mutta itse en käyttäisi tätä vaatetukseen. Ehkä voisin ajatella ryijyyn tms tehosteeksi. Sama pätee hevosen karvaan tms.

Huopaantuvat karvanlaadut. Esim. kissan karva ja muutamat koirarotujen karvat huopaantuvat helposti harjatessa. Tällaisenkin karvan saa kehrättyä. Mutta se vie kehrääjältä valtavasti enemmän aikaa. Voit itse kokeilla venyttelemällä karvapalloa avata huopuneen paakun. Se ei ole helppoa eikä nopeaa. Karstaamalla rikon kuidun rakennetta sekä lankaan jää kuitenkin takkuja.

Huopunutta koirankarvaa

Kun harjaat koirasi tai keritset lampaasi katsothan että alusta missä tämän teet on puhdas. Kuivunutta nurmikkoa ei ole kiva nyppiä pois karvan joukosta. Punaiset langanpätkät jäävät helposti mukaan kehrättävään lankaan. Olen joskus jopa tavannut asiakastilauksen jonka karvat oli kerätty pölynimurin pussista. Valitettavasti en saanut siitä kaunista ja puhdasta lankaa aikaan jossa olisi ollut vain koiranpohjavillaa. Toki ymmärrän, että joukossa saattaa olla heinä, takiainen tms Mutta sinua, asiakastani ajattelen kun teen lankaa. Voit siis auttaa varmistamaan langan mahdollisimman hyvän laadun.

Ohessa on linkki kuinka Merinelle vitsikkääseenkin tyyliin kertoi taannoin koiran pohjavillan säilyttämisestä merinelle.com/koirankarvan-keraaminen-dummies/

LET’S TALK ABOUT DOG HAIR

It’s about time to molt for most of the dogs. Many people might be thinking to get spinned doghair yarn from that loved pet. I’m writing a little in general about doghair and about issues to consider.

As a charter: from good quality raw material you can get beautiful and good yarn. From poor quality doghair, even a good spinner may not make a good yarn. And of course, even from good materials, poor spinner can get a bad yarn. Different fiber management skills, as well as spinning experience will help the customer to get a decent value for money. So what do you take into account?

The dog’s undercoat is the warmest and softest. Brush gently the soft undercoat hair and put it in to the paper bar or cardboard box. DON’T USE PLASTIC BAG! In plastic bags, fats become rancid, and for a longer period of time, the hair becomes brittle. Don’t put tail hair, ”trousers” and ”over coat” in to the same box with the undercoat. Those will make the yarn feel harsh and pungent. Before spinning you don’t need to wash the hair.

Trimmed / cut hair: Hair is different when it is from trimmed breed or it is cut from the dog. If your dog would be even Lapphund, cut hairs in the yarn are hard and tingling. In this case, the overcoat gets mixed with the undercoat and there is no way to separate them. The cutting part of the hair is a few millimeter up to a couple of centimeters in length. These will fall off while processing them. From trimmed/cut hair, you can’t ever get so good and soft yarn as you can get from the brushed hair.

Other trimmed dog breeds, such as water dogs: Hair minimum length for spinning is 4cm. That shorter hair can’t make a decent yarn. The longer the hair is, the better result will be. When the hair is cut, it will always have a sharp surface. The longer the hair, the sharp end will rarely receive. Short hair does not bind. Short hair falls out, doesn’t last for much. If there is long and short hair mixed together, the spinner don’t really know, what to take into account with the twist etc. Short hair would need a tighter twist and a long hair will feel hard, if the twist is too tight. When you get finished yarn from spinner to home, prepare for that short hair will fall of. More than 4cm-long hair will stay. This too short hair will probably also stung throught your clothes and cause some tingling.

Dog breeds, that hair need to be plucked: the plucked hair is the thickets. It can,of course, spun, but I do not use that yarn for clothing. Maybe I could use it for a ryarug etc.

Felting hair: The cat’s fur and some dog breeds hair felts easily. That kind of hair can be spun. But it takes a huge amount of more time from spinner. You can try stretching the hair felted balls to open it. It isn’t neither easy nor quick. In carding I break the fiber structure but still the yarn can include clumps.

When you brush your dog or your sheep, please see that the workbench is clean. Dried grass is not nice or easy to pluck from the hair. I had once hair, that were collected from the vacuum cleaners bag. Unfortunately, I couldn’t make nice and clean yarn from that. Sure, I understand, that there may be some grass, burdock, etc. mixed with hair and that’s okei. That way I can ensure the best possible quality of the yarn.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

seven + eight =