Vihdoinkin saan kertoa teille oman vuohi tila-langasta josta olen kauan haaveillut. Monen mutkan ja selvittelyn jälkeen päädyin tilaamaan kehräytystyön Norjasta. Tällä kehräämöllä on noin 10-vuoden kokemus nimenomaan pienten tilojen omien lankojen kehräämisestä suoraan asiakkaalle.
Miksi en kehräyttänyt lankaa Suomessa?
Olen ehdottomasti suomalaisen työn ja suomalaisten kuitujen kannattaja! Olen kehräyttänyt Pirtin kehräämöllä yhden erän. Kehräytin mohairia Utuvillan kainuunharmaan villan kanssa. Mutta kehräysteknisesti Pirtin kehräämön lanka muistutti lähes kokonaan villalankaa. Hyvää sekin oli neuloa, mutta en halunnut langasta nyt tällaista. Muut tiedustelut eivät tuottaneet myöskään toivomaani tulosta. Katse oli siis nyt käännettävä muualle ja haettava oppia kokeneemmilta.
Lanka jota teetin on kampalankaa. Kampalangasta on poistettu kaikki lyhyet ja heikot kuidut. Lähetin kehräämölle itse kerimäni kuidut jotka pesin käsin biohajoavalla pesuaineella. Langan kuidut ovat liki poikkeuksetta 10-15cm mittaisia. Kuidun pituuden vuoksi langan ulkonäkö on aika sileä. Tässä on myös siihen, ettei kid mohair-lanka ainakaan tunnu kutittavalta.
Lankoja tuli nyt kolmea eri laatua: kid mohair eli kuitu on toisen ja kolmannen kerinnän kuitua. Aivan pehmeimmät ensimmäisen kerinnän kuidut olen kehrännyt itse. Mutta silti kehräämö kiitti ja kehui laatua. Kehrääjän silmällä ja kädellä kasvatan ja hoidan vuohiani. Kyllähän tämä asiantuntijoille lähettäminen jännitti! Toinen lanka laatu on aikuisten, lähinnä kuttujen ja nuorten pukkien mohairia. Tämä lanka on hieman karheampaa kun kilin mohair-lanka. Kolmesäikeinen Figaro pukin karvasta kehrätty lanka on karheinta. Mutta tästä laadusta tehdään maailmalla sukkia! Pian pääsen itse testaamaan sitä mitä maailmalla tiedetään ja kehutaan. Taisinkin sivuta mohairin käyttöä keinokuidun sijasta kulutusta kestävänä kuituna edellisessä postauksessani.
Maailmalla näille langoille voisin hakea kultaisen mohair-langan laatu merkkiä. Tällaisen merkin voisi saada lanka jolka on 80% mohairia. Hopeisen merkin voisi saada jos langassa on yli 50% mohairia. Mutta tämän standardin ja merkin hankinta ei ole näin pienelle toimijalle mitenkään kannattavaa. Mutta olen iloinen ja onnellinen oman haaveeni toteutumisesta. Samalla mahdollistan neulojille lankaa jonka joka kohdassa olen pyrkinyt miettimään ekologisia seikkoja sekä eläinten hyvinvointia. Olen tiedustellut myös kehruuteknisiä asioita sekä sekoite villojen alkuperän sekä eettisyyden. Omien vuohien kohdalla olen aiemmin kertonut vuohieni kuidun laboratorio kokeiden tulokset ja tulen näin taas tekemään kunhan ne saan. Tervetuloa seuraamaan vuohieni elämään face: Vihavalahden angoravuohet.

Hei
Haluaisin ostaa niitä värillisiä mohairvyyhtejä sukkien parsinlangaksi, koska lanka on ohutta mutta älyttömän lujaa.
Verkkokaupassa ei kuitenkaan ole niitä lainkaan. Mistähän onnistuisin saamaan niitä? Jostain myymälästä Helsingistä tai Tampereelta?
Annoin mittelspitzin karvaa sulle kehrättäksi Tuomaan markkinoilla. Kun saat sen valmiiksi ja olet lähettämässä pakettia, voit lisätä tilaukseeni ruskean mohairvyyhdin. Siten saisin parsinlangankin.
Hei Tarja. Mittelin lankaa lähettäessäni laitoinkin viestiä mohair-langasta. Jos nyt vkl nuhaltani kykenen niin ajattelin värjätä muutaman vyyhdin. Löysin nimittän sattumalta vähän värjäämätöntä lankaa. Kun langat on värjätyy laitan sinulle sähköpostia. -Sanski-