Kehräävän villan kehräystä

Pitkäkarvaisten kissojen villaa kehrään harvoin. Nyt kun Rukkikuisskaaja haastoi meidät kehrääjien kehruu vuoden lopettamisen kunniaksi kaivamaan varastoja, päätin kehrätä Arjan kissojen karvoja. Kehräsin Arjalle lankaa jo ehkä kolme vuotta sitten, mutta tämä erä on hieman odottanut ja odottanut. Sitä en tiedä minkä rotuisen tai rotuisten kissojen villaa on kyseessä. Mutta ihanaa ja pehmeää karva on <3, sen tunnen heti. Osin työ on odottanut, sillä se on vaatinut minulta inspiraatiota sekä rauhassa tekemisen fiilistä.

Pitkäkarvaisten kissojen karva huopuu helposti harjatessa. Huopuneet villat täytyy ensin avata, mutta helposti sähköistyvä karva on haaste.Toinen kissan karvan haaste kehräämisen kannalta on huopuminen. Kädet on oltava kuivat ja määrä sellainen, että se kestää selvänä. Arja kertoi sukkien olevan maailman lämpimimmät ja kestävän hyvin kulutusta. Kestoa sukkiin on tuonut huopuminen. Hän ei kuulemma Helsingissä vanhassa koleassa kerrostalossa halua muita käyttääkään. Langan ei tarvitse sukkiinkaan olla kuin 2-säikeistä ja neulepuikolle 3,5 -4 sopivaa. En laskenut metrejä tai painoa. Tein sen mitä Arja oli minulle toimittanut ja sukat on toiveena.

IMG_0557

Minun kehräysvuoteni ei ole suinkaan loppumassa vaan vasta päässyt vauhtiin. Maalla asuvana toki vuoden luonnolinen kiertokulku rytmittää vuottani. Seuraan luontoa ja omaksi ilokseni ennustan esimerkiksi jäiden lähtöä. Vanha kansa sanoo: ” Kynttilänpäivästä (31.1.16) voi ennustaa jäiden lähdön. Laske Kynttilänpäivästä seuraavasta nuoskasta 9 viikkoa eteenpäin. Tällöin lähtee jäät.” Täällä 1.-2.2.16 oli suojasää. Joten saa nähdä onko jo huhtikuun alussa jäät poissa tai heikkona. Aikaista kevättä vanha kansa näillä säillä siis ennustaisi. Mkäli näin on minä alan kehräämään aikaisin keväällä ulkona. Seuraan lintujen muuton ja kukkien kasvun. Kaikkea ihanaa odotellessa. – Sanski-

 

Yksi vastaus artikkeliin “Kehräävän villan kehräystä”

  1. Oi toi on varmaan unelmapehmeää, ihanaa. Mun kehruu kyllä keskittyy kesään ja terassi/ranta-aikaan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

5 + 16 =